uran luominen meillä
Haluatko työskennellä yhdessä Pohjoismaiden kehittyvimmistä yrityksistä?
Tarinamme alkoi kymmenen vuotta sitten - kolme opiskelijaa, halusivat tuoda yhteen opiskelijat ja yritykset. Tuloksena syntyi Academic Work ja tänään, kymmenen vuotta myöhemmin, olemme yksi Pohjoismaiden kehittyvimmistä yrityksistä, Pohjoismaiden suurin opiskelijoiden henkilöstöpalveluyritys ja Ruotsin neljänneksi suurin henkilöstövuokraus- ja rekrytointiyritys. Matka on vasta aluillaan – alle kolmessa vuodessa olemme käynnistäneet toiminnan Norjassa, Suomessa, Tanskassa ja Saksassa ja kansainvälistymisemme jatkuu entiseen tahtiin!
Nopeammin, fiksummin, nälkäisemmin
Etsimme jatkuvasti uusia hyviä työntekijöitä, jotka haluavat olla mukana matkassamme. Academic Workin visiona on tulla maailman suurimmaksi opiskelijoiden työnantajaksi, ja siksi tarvitsemme jatkuvasti lisää alasta innostuneita työtovereita. Me Academic Workin palveluksessa työskentelevät olemme nopeampia, fiksumpia ja nälkäisempiä. Haluamme olla aina seuraavana päivänä entistä parempia kuin eilen ja oikealla asenteellamme ratkaisemme ongelmat, viemme organisaatiota eteenpäin ja saavutamme asetetut tavoitteet. Energiatasomme on korkea - tartumme toimeen aina, kun sitä tarvitaan. Asiakkaat ovat meille intohimo ja pyrimme aina palvelemaan heitä niin, että he ovat tällä alalla kaikkein tyytyväisimpiä! Sen lisäksi meillä on oikein hauskaa keskenämme!
Voimme tarjota sinulle hyviä mahdollisuuksia luoda uraa sekä innostavia ja haastavia työtehtäviä. Mitä enemmän kansainvälistymme, sitä parempia kansainvälisiä urakehitysmahdollisuuksia voimme sinulle tarjota!
Kuulostaako kiinnostavalta? Hae sisäisiä paikkojamme jo tänään! Katso sisäisten työpaikkojemme luetteloa.