me saimme töitä
Arttu Vuorinen, AX Services -Junior Consult, Logica oy
"Hain töitä alunperin ajatuksella "jotain omaan koulutukseen sopivaa, opiskeluiden ohessa tehtäväksi". Academic Workin tarjoama työpaikka Logican Tampereen yksikössä sopi minulle mitä mainioimmin ja päätinkin hakea sitä. Hakuprosessi oli nopea ja kivuton. Erityisen miellyttävä mielestäni oli haastattelutilanne, jossa oli helppo kertoa omasta osaamisestaan, kiinnostuksen kohteistaan ja taustoistaan ilman, että olisi kokenut olevansa jonkinlaisessa ristikuulustelussa.
Kahden haastattelun ja asiakasyrityksen tekemän valinnan jälkeen olikin aika aloittaa työt todella nopealla aikataululla. Alun osa-aikainen työskentely vaihtui pian täyspitkiin työpäiviin, tehtävien haastavuuden ja vastuullisuuden kasvaessa. Koko vuokratyösuhteen ajan olivat tehtävät asiakasyrityksessä mielenkiintoisia ja työympäristö erittäin mukava. Missään vaiheessa olo ei tuntunut "ulkopuoliselta" ja yhteyshenkilöt ovat olleet erityisen mukavia niin asiakasyrityksessä kuin Academic Workilläkin.
Vuoden vuokratyösuhteen loppumisen jälkeen asiakasyritys päätti palkata minut vakituiseen työsuhteeseen. Kiitos siis Academic Workille, kun mahdollistitte minulle tämän ensimmäisen askeleen työurallani!"
Alexander Horn, Projektiassistentti, Planner Oy ja IT-assistentti, User Intelligence Finland
"Haluan kiittää teitä A-Workkilaisia hyvästä työstä ja onnistuneesta konseptista. Olette mielestäni ollut paras välitysfirma jossa olen ollut, ja se johtuu vain ja ainoastaan teistä! Kommunikaatio ja kaikki asiat ovat toimineet ongelmitta lukuunottamatta pieniä ongelmia aikaraportoinnissa mutta näitä sattuu eikä mikään it-järjestelmä ole täydellinen."
Tommi Partanen, Tietojenkäsittelyn tradenomiopiskelija, ohjelmoija/asiakaspalvelija, Movenium oy
"Minut oli irtisanottu lomautuksen jälkeen entisestä työpaikastani ja olin samaan aikaan päättämässä IT-alan opintojani. Etsittyäni jonkin aikaa oman alani töitä törmäsin Academic Workin kautta avoinna olevaan ohjelmoijan paikkaan. Hain sitä ja yhtäkkiä huomasinkin olevani töissä. Kaikki on luistanut kuin rasvattu silakka: Työ on juuri sitä mitä minulle kerrottiin, koen olevani osa Moveniumin tiimiä ja kaiken lisäksi saan suoritettua opintojeni työharjoittelut ja opinnäytetyön samassa paikassa".
Antti Jokinen, KTM laskentatoimi, töissä analyytikkona lääkealan yrityksessä
"Pääsin Academic Workin kautta koulutustani ja osaamistani vastaaviin tehtäviin valmistumiseni jälkeen loppuvuonna 2008. Työmarkkinat olivat juuri niianneet, joten kilpailu paikoista oli koventumassa. Onnekseni Academic Work painotti valinnoissaan myös tarjolla olevaan tehtävään sopivaa persoonaa ja asennetta, sillä pelkkien paperien avulla minun olisi ollut vaikeampaa erottua joukosta. Academic Workin yhdyshenkilön tarjoama palvelu oli alusta loppuun ammattimaista ja henkilökohtaista, enkä missään vaiheessa tuntenut olevani hänelle vain osa työtä tavoittelevaa massaa. Nyt voin kiitollisena todeta, että ainakin muutaman vuoden tähtäimellä urani jatko on vain itsestäni kiinni, sillä työskentelen toimialalla jota suhdanteet eivät kovin herkästi keikuta."
Kari ukkonen, Sisällöntuottamisen toteuttaja, Logica oy
"Academic Workin kanssa yhteistyö on ollut joustavaa ja vaivatonta. Se on sopinut hyvin minulle, sillä olen voinut itse vaikuttaa työaikoihini ja olen päässyt haluamiini haastatteluihin".
Wictoria Hallberg, toimistoassistentti, dow suomi oy
"Työskentelen toimistoassistenttina ja työnkuvaani kuuluu yleisten toimistotehtävien lisäksi muiden työntekijöiden avustaminen. Työnteko sopii mahtavasti opiskelun ohelle, sillä teen 4 tuntia päivässä töitä ja minun on mahdollista osallistua näin ollen myös luennoille ja tentteihin."
aki tetri, tekninen tukihenkilö, micro aided design oy
"Olen ollut todella tyytyväinen yhteistyöhön Academic Workin kanssa. Palvelu on ollut Academic Workin puolesta joustavaa, ja yhteistyö on sujunut alusta asti hyvässä hengessä. Olen saanut vastaan monipuolisia ja mielenkiintoisia työtilaisuuksia, joihin en varmastikaan olisi muuten päätynyt. Academic Workin kautta saamani monipuoliset ja joustavat työtehtävät sopivat loistavasti opiskelijan arkeen."
Karin Westin, markkinoinnin ja myynnin tuki, Visual Conference Group
”Kun näin ilmoituksen markkinointitehtävästä Academic Workin sivuilla, päätin hakea tehtävään heti. Jo siitä näin, että tämä työ olisi oikea minulle. Haastatteluvaiheessa ja asiakkaan luona käydessäni kontakti Academi Workin kanssa tuntui sujuvalta ja henkilökohtaiselta; oli mukava, että minun mielipiteitäni kuunneltiin. Olen viihtynyt tehtävässäni loistavasti, koska se on todella monipuolista! Teen markkinointia ja myynnin tukea Suomessa, koulutan asiakkaitamme ja järjestän tapahtumia. Olen käynyt myös työmatkoilla ja päässyt käyttämään kieliä. Tehtävässä pääsen hyödyntämään koulutustani ja kehittymään jatkuvasti.”
Henrik Påhlsson, insinööriopiskelija, konsultti, Metrum
”Työskentelen opintojen ohessa huolto-/teleteknikkona Metrumin tukipalvelussa, jossa työtehtäväni ovat hyvin vaihtelevia. Pääasiassa autan asiakkaita Metrumin valmistamien laitteiden käytössä, kirjoitan käyttöoppaita ja autan asiakkaita mm. sähkön laatumittausten tietojen hankinnassa sekä puhelimitse että asiakkaiden luona. Etuna Academic Workille työskentelyssä on, että jo opiskelijana pääsee tekemään oman alansa töitä ja soveltamaan tietoja käytännössä, mikä edistää samalla opintoja. ”