yhteistyötä response networkin kanssa vuodesta 2004

 Academic Work on vuodesta 2004 rakentanut kouluja Zambiassa. Tutustuimme Arnfinn Solliin, norjalaiseen vapaaehtoistyöntekijään viisi vuotta sitten työntekijämme kautta. Aluksi Arnfinn johti projektiamme ilman järjestön apua. Ajan kuluessa kun ihmiset alkoivat avata silmiään projektille hallinnollisista tehtävistä tuli liian haastavia ja Arnfinn siirtyi asiantuntijaksi ja Response Networkin hallituksen jäseneksi .  Samoihin aikoihin Response Network alkoi hoitaa myös kirjanpitoa ja tilintarkastusta.

auta toista auttamaan itseään

 Response Network on hyväntekeväisyysjärjestö, joka sijaitsee Livingstonessa, eteläisessä Zambiassa . Järjestön ideana on auttaa ihmisiä auttamaan itseään. Response Netwokrin edustajat vierailevat Zambialaisissa maalaiskylissä motivoidakseen kyläläisiä toimimaan oman yhteisönsä kehittämiseksi ja auttamaan heitä toimimaan tehokkaammin oman tulevaisuutensa eteen. Edustajilla on 12 eri kehitysohjelmaa manuaaleineen, joiden avulla kyläläiset pystyvät viedä projektit läpi omin avuin.

Lue lisää 12 ohjelmasta, jotka Response Network on kehittänyt.