Epäonnistumisista

loka 2017 Työ ja Ura

Tunnustan: olen 28-vuotisen elämäni aikana epäonnistunut useasti. Olen mokannut niin yksityiselämän puolella, urheilussa, yliopiston pääsykokeissa kuten myös työhaastatteluissa. Nykyisessä työssänikään IT-rekrytoijana ja assistenttitiimin esimiehenä asiat eivät ole läheskään aina sujuneet kuin Strömsössä. Voin siis rehellisyyden nimissä todeta olevani sarjaepäonnistuja – ja ylpeä siitä!

Bild

Kuulostaa varmaankin omituiselta ja sitä se monella tapaa onkin. Kun on panostanut johonkin asiaan 110% eikä lopputulos olekaan toivottu, pettymys on suuri. Minulle on sanottu ”ei”, kun hain ensimmäistä kertaa rekrytointipäälliköksi, ja sama toistui myöhemmin esimerkiksi hakiessani sisäisesti esimiesrooliin. Työnhaussa kakkoseksi jääminen on herättänyt omalla kohdallani monenlaisia kipeitäkin kysymyksiä: Miksi minua ei valittu? Mitä olisin voinut tehdä toisin? Teinkö aidosti parhaani? Mitä valitulla henkilöllä on mitä minussa ei ole? Voinko muuttua? Rehellisyyden nimissä välillä on tehnyt mieli heittää hanskat tiskiin ja kokeilla jotain aivan muuta. En kuitenkaan ole tehnyt näin, ja mainitsemissani tapauksissa ”ei” onkin kääntynyt kohdallani myöntäväksi vastaukseksi jonkin ajan kuluttua. Epäonnistumisista on siis mahdollista nousta ja itseasiassa väitän, että niistä on myös mahdollista oppia. Tässä siis asioita, joita minä olen opiskelu- ja työelämän epäonnistumisen kokemuksistani saanut.

Virheistä oppii!

Vanha sanonta pitää tässä tapauksessa täysin paikkansa, sillä ainakin oman kokemuksen perusteella kantapään kautta opitut asiat jäävät parhaiten mieleen. Aikoinaan parikymppisenä opin haastatteluun valmistautumisen merkityksen, kun vaatekaupan työpaikkahaastattelussa kysyttiin, mitä tiedän yrityksestä ja heidän palvelufilosofiastaan. En tiennyt juuri mitään, joten paikka jäi saamatta. Ja sehän harmitti. Oma tietämättömyys tuntui haastattelutilanteessa nololta ja päätin, etten halua koskaan enää joutua vastaavaan tilanteeseen. Tulevissa haastatteluissa pohjatiedot ja sitä kautta vastaukset kysymyksiin ovatkin sitten olleet huomattavasti vakuuttavampia. Myöhemmin rekrytoijana olen oppinut ainakin sen, että on aina parempi kysyä ne tyhmimmiltäkin tuntuvat kysymykset eikä tehdä turhia olettamuksia esimerkiksi koulutusvaatimuksista. Tällä tavalla olen muutaman ”stiplun” jälkeen onnistunut välttämään todennäköisesti paljon suurempia sudenkuoppia.

Negatiivisten tunnetilojen käsittely

Epäonnistumisista seuraa monenlaisia tunnetiloja. Esimerkiksi ylennyksen saamatta jääminen aiheutti itsessäni niin surun, kateuden kuin häpeänkin tunteita. Kokemuksen kautta olen oppinut, ettei näitä tunnetiloja pidä pelätä, sillä ne kuuluvat luonnollisena osana pettymyksen käsittelyyn. Negatiiviset tunteet tulee siis hyväksyä sekä antaa niille tarpeeksi aikaa. Voisi tietenkin ajatella, että tämä on katkeruudessa rypemistä, mutta oikeastaan asia on päinvastoin: kun antaa itselle luvan olla pettynyt, vihainen tai surullinen, mieli työstää tuntemuksia alitajuisesti eteenpäin eikä asiaan tarvitse käyttää jatkuvasti päivittäisiä voimavaroja. Mielestäni on lohdullista ajatella, että negatiivisilla tunteilla on selkeä tarkoituksensa osana mielen toimintaa ja että ne myös kuljettavat eteenpäin ja lopulta pettymyksen yli.

Kasvaminen ihmisenä

Pettymykset ovat ikäviä mutta myös välttämätön osa elämää, joten mielestäni niistä kannattaa pyrkiä löytämään myös mahdollisuuksia. Epäonnistuminen tarjoaa parhaimmillaan tilaisuuden itsereflektioon ja henkiseen kasvuun. Olen itse erityisen kiitollinen kaikista niistä oivalluksista, joita olen itsestäni ja toimintatavoistani saanut esimerkiksi esimiestyössä ja -hakuprosesseissa saamani rakentavan palautteen pohjalta. Tältä pohjalta olen oppinut ymmärtämään paremmin esimerkiksi omaa päätöksentekotapaani, toimintaani stressitilanteissa sekä tapaani kommunikoida.

Omien vajaavaisuuksien tiedostaminen ja hyväksyminen saattaa viedä välillä varsin syvällekin itsetutkiskelun syövereihin, mutta se on myös äärimmäisen kehittävää. Uskon vahvasti, että jos tahtoo, ihmisen on mahdollista kehittää lähes mitä tahansa ominaisuuttaan. Esimerkiksi kolme vuotta sitten aloittaessani rekrytointipäällikön tehtävissä, silloinen esimieheni totesi minulle, että minulla on taipumusta pessimismiin, mikä epävarmoissa ja muuttuvissa tilanteissa saattaisi haitata työsuoritustani. Olen tämän jälkeen työstänyt asiaa muun muassa pyrkimällä löytämään asiasta kuin asiasta ainakin yhden hyvän puolen. Kun uutta toimintamallia toistaa tarpeeksi monta kertaa, siitä tulee tapa. Nykyään minun ei tarvitse nähdä vaivaa optimismin vaalimiseen ja siitä on tosiaan tullut kantava voima työssäni.

Kun siis kohtaat epäonnistumisen, pyri pureutumaan syihin, jotka johtivat lopputulokseen. Ole rehellinen, keskity itseesi äläkä etsi syitä olosuhteista tai muista ihmisistä. Jos mahdollista, pyydä palautetta muilta osallisilta. Näin saat työkaluja, joilla työstää kehityskohteitasi, kun pahin pettymys on laantunut.

Nöyryys

Asiat eivät tule annettuina. Tämä oli asia, jonka opin, kun hain ensimmäistä kertaa yliopistoon, ja poliittisen historian sisäänpääsyraja jäi reippaasti saavuttamatta. Siihen asti olin pärjännyt opinnoissa ja jopa ylioppilaskirjoituksissa hyvin pienillä satsauksilla. Epäonnistuminen pakotti minut rakentamaan koko opiskelurutiinini uudelleen ja luomaan selkeän aikataulun ja struktuurin; tätä en ollut koskaan aikaisemmin joutunut tekemään. Suunnittelu kuitenkin kannatti, sillä seuraavana vuonna valtiotieteellisen tiedekunnan ovet aukesivat. Onnistuminen tuntui myös tällä kertaa todennäköisesti entistä paremmalta, sillä koin, että olin aidosti saavuttanut sen kovalla työllä ja periksi antamattomuudella.

Epäonnistumiset haastavat myös hyvällä tavalla käsityksiä omasta itsestä. Pidän itseäni hyvänä asiakaspalvelijana. Toisinaan vastaan tulee kuitenkin tilanteita, joissa asiakas on syystä tai toisesta pettynyt toimittamaani palvelulaatuun. Näissä tilanteissa joutuu väkisinkin pohtimaan, onko sitä itseasiassa jo liiankin itsevarma ja rutinoitunut tehtäviinsä. Parhaimmillaan tapaukset ovat tuoneet uusia näkökulmia asiakastyöhön sekä muistuttaneet siitä, ettei asioita pidä ottaa itsestäänselvyyksinä. Epäonnistumiset siis kehittävät ja vievät eteenpäin myös niissä asioissa, vaikka lähtötaso olisikin todella hyvä.

Uusi suunta tai kurssin korjaus

Epäonnistuminen, etenkin kun puhutaan suuremman tavoitteen saavuttamisessa, lyö väistämättä kiilan oman tahtotilan ja todellisuuden väliin. Tilanne myös pakottaa miettimään, onko tavoite todellisuudessa saavuttamisen arvoinen. Tämä on mielestäni hyvä asia. Jouduin pohtimaan tätä, kun sain aikoinaan kielteisen päätöksen rekrytointipäällikön hausta ja sen sijasta minulle tarjottiin trainee -tason paikkaa. Mietin hetken, tahdonko tarttua tarjoukseen ja todistaa sitä kautta kykyni. Tässä tapauksessa päätin ottaa paikan vastaan ja satsata siihen täysillä. Tämä kannatti, sillä pettymyksen kokemus yhdistettynä päättäväisyyteen antoi minulle järkyttävän määrän draivia, jota kautta rekrytointipäällikön tehtävää tarjottiin minulle puolen vuoden kuluttua kielteisestä päätöksestä.

Toki on myös mahdollista, että epäonnistumisen jälkeen tulee tunne, ettei samaa halua kokea uudestaan. Kenties epäonnistuminen on johtunut siitä, ettei tavoite ole ollut realistinen tai vastannut tosiasiallisia vahvuuksia. Näissä tilanteissa joutuu välillä tunnustamaan tosiasiat ja toteamaan, että kenties omia kykyjä voisi paremmin soveltaa toisen tyyppisissä tehtävissä. Epäonnistuminen toisaalla voi siis avata uusia mahdollisuuksia toisaalla.

Optimismin voima

Niin kliseiseltä kuin se kuulostaakin, uskon, että karvaimmistakin pettymyksistä on mahdollista nousta ja että niistä seuraa pitkällä tähtäimellä jotain hyvää. Jos esimerkiksi olisin päässyt ensimmäisellä yrittämällä sisään valtiotieteelliseen tiedekuntaan, en olisi voinut toteuttaa 18-vuotiaana suurta unelmaani matkustaa Afrikkaan. Välivuosi lentokonesiivoojana mahdollisti säästämisen, jonka ansiosta tiedän, miltä tuntuu viilettää Kamerunin vuoristossa mopon kyydissä tukka hulmuten tai viettää iltaa paikallisen heimopäällikön kestittävänä. Tai vastaavasti, jos minut olisi valittu ensimmäisellä yrittämällä Academic Workin rekrytointipäälliköksi, kun opintoni olivat vielä vaiheessa, graduni saattaisi lojua yhä viimeistelyä vaille valmiina pöytälaatikon pohjalla.

En missään nimessä tarkoita, etteikö epäonnistuminen saisi tuntua pahalta. Päinvastoin, pettymys kertoo siitä, että asian on sinulle merkityksellisen ja sen käsittelyssä negatiiviset tunnetilat ovat luonnollisia. Usko siihen, että asioilla on tarkoitus järjestyä pitkällä tähtäimellä parhain päin, on kuitenkin ollut itselle tärkeä voimavara vaikeissa tilanteissa. Kun elämä siis seuraavan kerran potkii päähän, luota itseesi ja siihen, että pystyt kääntämään tilanteen voitoksesi.

Kirjoittaja Eveliina Anteroinen työskentelee Academic Workilla IT-rekrytoijana.

Jaa kaverille