Helpotusta bisnesuran ja perhe-elämän yhteensovittamiseen - kuinka yhdistää huippumyyjän ura ja perhe?

huhti 2018 Työ ja Ura

Onko tavoitteellisen myyntityön ja onnellisen perhe-elämän yhdistäminen mahdollista? Onnistunut työn ja perheen yhteensovittaminen vähentää tutkitusti stressiä ja muuta psyykkistä kuormitusta sekä lisää selvästi onnellisuutta sekä työssä että sen ulkopuolella. Tähän yhtyy myös Academic Workilla pitkään työskennellyt Senior Account Manager Kati Åberg, joka on päässyt urallaan konkreettisesti harjoittelemaan, kuinka yhdistää huippumyyjänä työskentely ja perhe-elämä.

Bild

Helsinkiläisen Katin ura myynnin parissa alkoi opiskelujen jälkeen projektipäällikkönä ja pian myös varsinaisen myyjän tehtävissä. Kutsumus ja palo myynnin maailmaan oli löytynyt. Samoihin aikoihin Academic Work teki tuloaan Suomeen, ja pian Kati tapasikin Academic Workin maajohtajan Helsingissä. Tapaamisen myötä syntyi uusi uratarina, joka on jatkunut tähän päivään saakka Academic Workilla. Työtehtävät ovat vaihdelleet vuosien varrella tiiminvetäjästä valmentajan rooleihin. Vuonna 2013 uraputkeen tuli kuitenkin tauko, sillä Kati jäi perheenlisäyksen myötä yli vuoden mittaiselle äitiyslomalle. Samainen onnellinen tapahtuma seurasi toistaan lähes heti ensimmäisen äitiysloman jälkeen. Miten huippumyyjäksi kehittyminen ja perhe-elämä on nivoutunut Academic Workilla yhteen, ja miten työpaikka on tukenut Katin bisnesuraa ja perhe-elämän yhteensovittamista?

“Olin Academic Workilla ensimmäisiä työntekijöitä, jotka jäivät äitiyslomalle. Käytännöt alkoivat muotoutumaan jo ensimmäisestä kerrasta luonnostaan. Ajatus tehtävien siirroista, töihin palaamisesta ja työyhteisössä pysymisestä saattoivat mietityttää aikanaan. Pian huomasin, että huoli oli turhaa. Esimieheni piti minuun yhteyttä aktiivisesti lomani aikana ja huolehti, että sain apua tarvittavissa asioissa. Sain normaaliin tapaan kutsun kaikkiin juhliin, tapahtumiin ja matkoihin, joten työyhteisön ulkopuoliseksi jäämistä ei tarvinnut edes miettiä. Palattuani äitiyslomalta sain riittävästi aikaa perehtymiseen ja vaikutusmahdollisuuksia sen järjestelyyn itselleni sopivimman tavan mukaan. Tästä voin olla aidosti kiitollinen työnantajalleni”.

Vapaa-ajan ja työn selkeää erottamista tehokkaan ajanhallinnan avulla

Katin mielestä äitiyden ja uran yhdistäminen voi olla aika-ajoin haastavaa mutta aina mahdollista. Positiivinen asenne ja mielenkiinto työtehtäviä kohtaan auttaa tunnetusti paljon, mutta mitä muita konkreettisia vinkkejä Kati antaisi uran ja perheen yhdistämiseen sekä kaiken järjestämiseen?

“Kaikesta tärkein asia on ehdottomasti osallistuva aviomies! Noei vaan, todellisuudessa ajanhallinta tulee tärkeään osaan. Minun tulee olla tarkasti kartalla siitä mitä tehdä milloinkin, jotta työt luonnistuvat tehokkaasti. Toimistolla haahuilu jää vähempään, jotta minun ei tarvitse tehdä töitä iltaisin vapaa-ajallani, joka on tärkeää pyhittää perheelleni. Olen asettanut selkeän rajan työn ja vapaa-ajan välille, ja sitä suosittelen muidenkin perheellisten tekemään. Academic Workin Account Managerina työskentely on oiva työtehtävä perheelliselle, sillä meillä ei ole työaikoja ja se tuo arkeen paljon vapautta. Pystyn ajoittamaan perheelleni ja lapsilleni tarvitseman ajan suunnittelemalla kalenteriani niiden mukaisesti. Esimerkiksi tapaamisen sijaintien ja ajankohtien miettiminen helpottaa kummasti perheen ja työajan yhteensovittamista!”

Nyt myös sinulla on mahdollisuus liittyä mukaan innostavaan ja ratkaisukeskeiseen työympäristöön, sillä etsimme useampaa B2B-asiakkuuksista vastaavaa Account Manageria. Academic Work on oikea paikka sinulle, kun kaipaat työtä, jossa pääset vaikuttamaan asiakkaiden bisnekseen juuri sinulle sopivimmalla tavalla.

Nosta itsesi ja osaamisesi uudelle tasolle ja hae Account Manageriksi. Haku ja paikka parhaalle ovat nyt auki.

Jaa kaverille