Kieltenopettajasta myynnin ammattilaiseksi

touko 2017 Työ ja Ura

Vuonna 2001, juuri 18 vuotta täyttänyt Marcin muutti Puolasta Suomeen. Tilanne oli haastava. Marcinin äiti antoi pojalleen matkalle 1000 Suomen markkaa ja totesi, että näillä rahoilla hänen tulisi pärjätä. Marcin aloitti ensitöikseen opiskelun Helsingin yliopistossa saksan kielen opettajaksi. Samalla opintojensa ohessa hän toimi muun muassa asiointitulkkina. Marcin oli päättänyt, että hänellä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin onnistua elämässään, vaikka hän asuikin tuntemattomassa maassa eikä osannut kunnolla suomea.

Bild

Myöhemmin Marcin valmistui aineenopettajaksi, mutta ei aikaakaan, kun sosiaalisesti lahjakas Marcin päätyi sattuman kautta Academic Workille myynti- ja asiakkuuspäällikön töihin. Nyt jo pitkän uran B2B-myynnin parissa tehnyt Senior Account Manager ja Team Manager on näyttänyt, että asenne ratkaisee, eikä taustalla ole myyntityössä merkitystä. Miten Marcin onnistui pärjäämään kovassa bisnesmaailmassa ilman aikaisempaa kokemusta?

“Kun aloitin Academic Workilla, minulla oli puhelinkammo. Minua pelotti soittaa ihmisille, mutta muutakaan vaihtoehtoa ei ollut. Ensinnäkin suomen kielen ja ilmaisutaidon kanssa oli hiomisen varaa. Toiseksi humanistina minulla ei ollut lainkaan käsitystä bisnesmaailmasta ja sen toimintatavoista. Menestymiseen oli vain yksi tie - päässäni pyöri jatkuvasti ajatus siitä, että minun pitää onnistua, mitään muita vaihtoehtoja ei ole”.

Myyntiä, asiakkuuksien kehittämistä ja kouluttamista

Marcin aloitti Academic Workilla uusasiakashankkijana soitellen tapaamisia silloisille myyjille. Työtehtäviin kuului paljon soittoja ja buukkauksia, tapaamisten sopimista sekä kauppojen tekemistä. Nykyään työtehtävät ovat muuttuneet alkuajoista ja Marcin on päässyt kuten muutkin ratkaisumyyjät vastaavat itse koko asiakasportfolioistaan ja niiden liikevaihdon kehittymisestä ja johtamisesta. Marcin pääsee hyödyntämään kasvatustieteiden taustaansa johtamisessa ja esimiestyössä sekä itse kouluttamaan ja kouluttautumaan jatkuvasti lisää.

“Team Managerin työssä hyödynnän päivittäin opettajan taitojani. Autan ihmisiä oivaltamaan, miten he pystyvät menestymään työssään ja tekemään tuloksia. Meillä ei ole palkkakattoa ja eteenpäin kannustetaan kaikilla tavoilla. Menestyksestä ja tuloksesta saa ja pitää iloita! Jotta Academic Workin menestystarina voisi jatkua, yrityksen tulee kasvaa. Tämä on mahdollista toteuttaa ainoastaan onnistuneen tiimityön kautta. Tällä hetkellä meitä on niin paljon tässä Ruoholahdessa, että avaamme toisen toimiston Espooseen Keilarantaan syksyllä”.

Nyt myös sinulla on mahdollisuus liittyä mukaan nuorekkaaseen ja kasvua tahkoavaan tiimiin, sillä etsimme useampaa B2B-asiakkuuksista vastaavaa Account Manageria. Academic Work on sinulle oikea paikka, kun kaipaat työtä, joka samalla haastaa sinua päivittäin samalla onnistumiset palkiten. Tule siis osaksi upeaa työyhteisöä, joka innostaa menestymään. Academic Work on kuudessa eri maassa toimiva suuri konserni. Sen tytäryhtiö AWX tarjoaa mielenkiintoisia start-upeja ja monipuolisia uramahdollisuuksia. Tarkoituksenamme on tuoda jatkuvasti uusia palvelukonsepteja Suomen markkinoille. Tästä hyvä esimerkki on Suomessa hakuennätyksiä rikkonut Academy (linkki Academyn esittelyyn). Tarjoamme myös kuuden kuukauden mittaisen B2B Sales -ohjelman, johon kaikki henkilöstön jäsenet pääsevät halutessaan osallistumaan. 

Tutustu Account Managerin työhön, lue lisää ja hae työpaikkaa tästä linkistä

Oletko sinä etsimämme Account Manager?

Haku Account Manageriksi on nyt auki!

Jaa kaverille