Rekrytointi on erinomainen alku urallesi

touko 2018 Työnhaku

Academic Work hakee tällä hetkellä joukkoonsa uusia motivoituneita ja heittäytymiskykyisiä Junior Rekrytoijia. Mietitkö, voisiko tämä olla juuri se etsimäsi juttu? Junior Rekrytoijana aloittanut Mia kertoo blogikirjoituksessaan, miksi rekrytointi on erinomainen uranalku.

Bild

Harva tietää vielä opintojen aikana mikä itsestä tulee ”sitten isona”. Tai no, harva tätä varmasti tietää edes valmistuttuaan. Tämä oli myös minun tilanteeni ja päädyinkin puolivahingossa rekrytoijan tehtäviin.  

Businessmaailma ja erityisesti ihmiset siellä taustalla ovat kiinnostaneet minua jo pidempään. Mielikuvani perinteisestä HR-työstä tuntui kuitenkin jo ajatuksen tasolla kuivahkolta ja jäykältä eikä ura rekrytoinnin parissa ollut käynyt mielessäni ennen kuin törmäsin Academic Workiin. Osa-aikaisuutensa ansiosta opintojen oheen soveltuva Junior rekrytoijan työ istui elämäntilanteeseeni täydellisesti ja ihmisten parissa työskentely kiinnosti, joten päätin ottaa haasteen vastaan ja lähteä mukaan hakuprosessiin.  

Rekrytointi Academic Workilla on kaukana siitä minulle tiukkaan iskostuneesta mielikuvasta perinteisestä HR-työstä. Työ on sisällöltään haastavaa, monipuolista ja nopeatempoista. Työskentely dynaamisessa kasvuyrityksessä lisää yhtälöön vielä jatkuvat muutokset ja näin pelon kahdesta samanlaisesta työpäivästä voi unohtaa! Nyt haluankin kertoa, miksi uskon, että rekrytointi on erinomainen tapa opiskelijoille eri taustoilla ja tavoitteilla aloittaa oma työura.  

Toimialat & työmarkkinat  

Rekrytoijana pääsee tutustumaan laajasti eri toimialoihin ja rooleihin yritysten sisällä ja tämä tuo mukanaan hyvän yleiskäsityksen yritysmaailmasta kokonaisuutena. Asiakasyrityksille rekrytoidessa pysyy hyvin ajan tasalla kunkin toimialan vallitsevista trendeistä ja mahdollisesta osaajapulasta. En olisi esimerkiksi ennen Junior rekrytoijan uraani tiennyt mitä mekaniikkasuunnittelija tekee, mitä tarkoittaa C# tai, että Python on käärmelajin lisäksi ohjelmointikieli. Kaikki tämä laaja-alainen ymmärrys työmarkkinoista ja siellä kaivatuista osaamisista on tullut rekrytointityön ansiosta ja pysymällä ajan tasalla businessmaailman menosta. Lisäksi ylläpidän myös omaa arvoani työmarkkinoilla. 

Myyntitaidot  

Mihin ikinä työurallaan tai elämässä ylipäätään päätyykin, myyntiosaamisesta ei ole koskaan haittaa. Rekrytoija pääsee kehittämään myyntitaitojaan muun muassa esitellessään työpaikkaa työnhakijalle ja työnhakijaa työnantajayritykselle. Etenkin tekniikan ja IT-alan osaajista on työmarkkinoilla jatkuva pula ja samasta hakijakandidaatista saattaa parhaimmillaan kilpailla kymmenet eri yritykset. Nämä tilanteet jos jotkin vaativat rekrytoijalta erinomaisia myyntitaitoja. Rekrytoijana teet jatkuvaa hakijoiden tarpeiden kartoitusta ja tavoitteena on löytää kaikkia osapuolia palveleva ratkaisu.   

Esimiestyö  

On todennäköistä, että valtaosa korkeakouluopiskelijoista tulee jossain vaiheessa työuraansa päätymään esimiestehtäviin. Jo pelkästään tästä syystä näen, että rekrytointikokemus tuo paljon arvokasta osaamista, esimiehenä nimittäin mitä ilmeisemmin tulee rekrytoimaan omaan tiimiinsä henkilöitä. Meillä rekrytointipäälliköiden lisäksi Junior rekrytoijatkin pääsevät  tutustumaan hallinnolliseen esimiestyöhön muun muassa huolehtiessaan konsulttiemme palkkahallinnosta, työsopimuksista ja työtodistuksista. Esimiestehtävistä kiinnostuneille tästä kokemuksesta voi olla vain hyötyä.  

Ei tule mieleen montaa myös opintojen oheen sopivaa työtä jossa pääsisi kehittämään samaan aikaan niin vuorovaikutustaitoja, projektityöskentelytaitoja kuin myyntitaitojakin. Juuri rekrytointityön monipuolisuuden takia uskon, että se valmistaa henkilöitä monelle eri alalle ja urapolulle. En vieläkään tiedä mikä minusta tulee ”sitten isona” tai, että tulenko toimimaan rekrytoijana koko loppu työuraani. Mutta siitä olen aivan varma, että tämän työn opettamat taidot ovat hyödyksi mihin ikinä tulevaisuudessa päädynkään.  

Kirjoittaja Mia työskentelee Academic Workin Talent Acquisition tiimissä sisäisten rekrytointien parissa. 

Jaa kaverille