KANSAINVÄLISTYMINEN ALKOI NORJASTA 2007

Perustimme toimiston Osloon vuonna 2007. Vuonna 2010 avasimme toimistot Trondheimiin ja Gardermoeniin. Toiminta-alueemme on laajentunut, ja voimme tarjota palvelujamme yhä useammalle nuorelle ammattilaiselle ja yritykselle. 

Laajentuminen Suomeen ja Saksaan 2008

Alkuvuonna 2008 avasimme toimistot Helsingissä ja Saksan Münchenissä. Näin otimme kaksi askelta kohti maailman markkinajohtajuutta erikoisalallamme. Nyt meillä on noin 60 omaa työntekijää Suomessa ja noin 40 Saksassa. Vahvistimme asemaamme Saksassa avaamalla vuonna 2010 toimiston myös Hampuriin. Kansainväliset toimistomme Suomessa ja Saksassa kasvavat, ja etsimme jatkuvasti uusia työntekijöitä. 

Uusi toimisto Kööpenhaminan keskustaan

Vuonna 2008 vahvistimme asemaamme Öresundin alueella avaamalla toimiston Kööpenhaminaan. Näin paransimme ja tehostimme alueen yrityksille tarjoamiamme palveluja.

2015 Academic work laajeni Sveitsiin 

Academic Work osti Sveitsiläisen Cusmic henkilöstövuokrausyhtiön ja näin ollen laajensi toimintaansa Euroopassa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun Academic Work laajenee yritysoston kautta. 

-Olemme pitkään seuranneet Sveitsin markkinakehitystä. Cusmic kiinnitti huomiomme, sillä myös Cusmic on erikoistunut nuoriin ammattilaisiin. Lisäksi sekä heidän toimintamallinsa että yrityskulttuurinsa on hyvin lähellä omaamme. Uskon että tämä luo meille kilpailuetua, kommentoi Academic Work konsernin toimitusjohtaja, Johan Skarborg yritysostoon liittyen. Lue koko tiedote täältä. 

Jaa