Hei! Päivitämme 8/12 klo 11:00 meidän nettisivujamme, tämän vuoksi ette välttämättä pääse sivustollemme tai se toimii hyvin hitaasti. Päivitys kestää noin 15 minuuttia. Kiitos kärsivällisyydestänne.

Osa-aikatyö opintojen ohelle

Haluamme olla ykkösvalintasi, kun etsit yhteistyökumppania urasi alussa. Olemme erikoistuneet välittämään asiantuntijatason töitä opiskelijoille, vastavalmistuneille ja jo muutaman vuoden työkokemuksen omaaville nuorille ammattilaisille. Haluamme auttaa sinua työllistymään omalle alallesi, kehittämään osaamistasi ja etenemään urallasi!  Oman alan osa-aikatyö opintojen ohella on investointi omaan uraan.


Opiskeluaikana tehdään töitä vaihtelevasti opintojen sallimissa rajoissa. Toisille sopii suurikin tuntimäärä, ja toiset tekevät töitä vähemmän. Jotkut viihtyvät pitkään samassa työpaikassa, ja toiset tekevät mieluummin lyhyitä toimeksiantoja. Osa opiskelijoista pystyy yhdistämään opinnot ja työnteon myös arkisin, ja osa tekee töitä iltaisin, öisin tai viikonloppuisin. Meiltä löytyy työpaikkoja useimpiin tarpeisiin. Kaikki avoimet osa-aikaiset työpaikat löydät academicwork.fi/tyopaikat

Miksi kannattaa tehdä osa-aikatöitä opintojen ohella? 

Osa-aikatyö sekä yleisesti työn tekeminen opintojen ohella tutkitusti kannattaa. Tutkimusten mukaan opiskelijat, jotka käyvät töissä opintojen ohella työllistyvät valmistuttuaan paremmin ja ansaitsevat enemmän kuin opiskelijatoverinsa, jotka keskittyvät vain opiskeluun. Työnantajat arvostavat motivaatiota, jota työnteko opintojen ohella vaatii. Sivultamme löydät erilaisia ja eripituisia osa-aikaisia työpaikkoja useilta toimialoilta, valitse siis niistä mieleisesi! Oman alan osa-aikatyö opintojen ohella on investointi omaan uraan. 

MINULTA PUUTTUU AIKAISEMPI TYÖKOKEMUS, MITEN SAAN TÖITÄ? 

Kokemattomuuden tunne on tavanomaista opiskeluaikoina, kun oman alan työkokemusta on vähän tai ei ollenkaan. Lisäksi oman alan opinnot voivat olla vielä vasta alussa. Ei hätää, sillä olemme työskennelleet nuorten ammattilaisten kanssa jo 15 vuotta. Osaamme katsoa CV:tä syvemmälle. Usein kokemattomuuden voi korvata aidolla kiinnostuksella ja innokkuudella. Katso täältä vinkit opiskelijan CV:n laatimiseen

TUEMME SINUA URAKEHITYKSESSÄSI

Kun työllistyt kauttamme asiakasyritykseemme, teemme kaikkemme, että viihtyisit sekä asiakasyrityksen että Academic Workin palveluksessa. Konsulttipäällikkösi pitää sinuun jatkuvasti yhteyttä, ja tapaatte työpaikalla sekä vapaamuotoisemmissa tilaisuuksissa. Järjestämme säännöllisesti tapaamisia, joissa pääset tutustumaan toisiin konsultteihin. Haluamme olla ykkösvalinta kumppaniksesi kun etsit osa-aikatyötä opintojesi ohelle ja alat rakentamaan uraasi alasi ammattilaisena. Academic Work on Hyvä työpaikka, osaavaa rekrytointia -auktorisoitu vastuullinen henkilöstöpalveluyritys ja meillä viihdytään tutkimusten mukaan erinomaisesti - olemme tästä erittäin ylpeitä. 

OSA-AIKAINEN VUOKRATYÖ 

Opiskelijan vuokratyöstä voi tulla paljonkin kysyttävää, erityisesti kun kokemusta työsuhteista on vähän. Kuka on varsinainen työnantaja? Miten palkka maksetaan, ja miten suuri se oikeastaan on?  Voinko neuvotella palkasta? Miten tunnit raportoidaan ja kuka niitä valvoo? Voit aina kääntyä konsulttipäällikkösi puoleen, jos sinulla on kysyttävää. Autamme kaikissa työsuhteeseen liittyvissä asioissa mielellämme. Voit myös tutustua usein kysyttyihin kysymyksiin täältä: FAQ

NUORET IT-AMMATTILAISET

Olemme kasvavassa määrin erikoistuneet välittämään töitä erityisesti nuorille IT-alan ammattilaisille, sillä keskimäärin 40% työpaikoistamme on IT-alan työpaikkoja. Erityisesti työllistämme IT-alan opiskelijoita sekä vastavalmistuneita junior- tason positioihin, mutta työkokemuksen mukaan myös vaativampiin asiantuntijatehtäviin. Voit työllistyä kauttamme osa-aikaisiin IT-alan tehtäviin jo opiskeluaikanasi vaikka sinulla työkokemusta ei vielä olisikaan, harrastuneisuudella ja aidolla kiinnostuksella pärjää myös pitkälle. IT-tiimimme sekä erityisesti IT Candidate Coordinaattorimme tuntevat alan hyvin ja osaavat tunnistaa tulevaisuuden kyvyt. Katso avoimet IT -alan työpaikat.


Jaa