Hakutulos
Työpaikkakohtainen ID-numero: 051PBB
Clearlii AB

Sales Manager Finland - Clearlii / koko Suomi

Haemme asiakkaamme Clearliin kasvutarinaan seuraavaa tärkeää palasta - intohimoista myynnin ammattilaista, jolla on Suomen apteekkikenttä hallussa. Tuotko sinä Pohjoismaisen menestystarinan Suomeen?

Clearlii AB

Koko Suomi

Mahdollisimman pian, sopimuksen mukaan

Kokoaikainen

Suorarekrytointi

Mahdollisuus etätyöskentelyyn

Tehtävänkuvaus

Clearlii on mullistanut piilolinssien saatavuuden apteekeissa jo mm. Ruotsissa ja Norjassa. Pieni tiimi tekee äärimmäisen hyvää tulosta, palvellen jo reilusti yli tuhatta apteekkia ja optikkoa.

Suomen Sales Managerin roolissa sinä pääset avaamaan ja kasvattamaan uutta markkinaa. Täysin nollasta ei tarvitse aloittaa, sillä myös Suomessa on jo asiakkaita, jotka toimivat mainiosti referensseinä, Pohjoismaisten asiakkaiden lisäksi.

Etsimme intohimoista myynnin ammattilaista, jolle apteekkikenttä on tuttu, asiakastapaamiset antavat energiaa, ja joka nauttii uuden markkinan avaamisesta – kuitenkin vankan pohjoismaisen organisaation tuella.

🚀 Miksi tarttua tähän tilaisuuteen?

  • Vapaus ja vastuu: Suunnittelet itse omat päiväsi ja reittisi. Emme mikromanageeraa, vaan luotamme ammattitaitoosi.
  • Laadukas ja arvostettu brändi: Pääset myymään tuotteita, joiden takana on helppo seistä.
  • Valmis konsepti, uusi markkina: Sinun ei tarvitse keksiä pyörää uudelleen. Tuotteet ja prosessit toimivat jo yli tuhannessa apteekissa naapurimaissa, ja meillä on jo loistavia referenssejä Suomessa.
  • Keskity olennaiseen: Logistiikka ja tilaustenhallinta hoituvat Ruotsin pääkonttorilta. Sinun tehtäväsi on keskittyä siihen, missä olet paras: myyntiin ja ihmissuhteisiin.
  • Huipputiimi: Pääset osaksi rentoa, huumorintajuista ja tuloshakuista tiimiä, jossa ketään ei jätetä yksin.

Työtehtävät

💼 Sales Managerina olet Clearliin kasvot Suomessa. Noin 95 % fokuksestasi on apteekkisektorilla, ja loput 5 % kohdistuu optikkoliikkeisiin.

Työviikkosi koostuu:

  • Vaikuttamisesta: Tapaat aktiivisesti apteekkareita ja ostoista vastaavia ympäri Suomen (tavoitteena n. 5–7 käyntiä päivässä, viikosta ja päivästä riippuen).
  • Strategisesta suunnittelusta: Optimoit omat myyntikäyntisi ja hallitset kalenteriasi tehokkaasti.
  • Suhteiden luomisesta: Muutat uudet kontaktit pitkäaikaisiksi kumppanuuksiksi ja varmistat, että Clearlii saa ansaitsemansa hyllytilan.
  • Markkinan seuraamisesta: Pidät sormesi pulssilla trendien ja kilpailijoiden osalta ja raportoit onnistumisista tiimille.

Etsimme

👤 Olet etsimämme henkilö, jos sinulla on "draivia" saada asioita tapahtumaan, ja tunnet apteekkimaailman päätöksentekoa. Verkostosi alalta on ehdottomasti plussaa.

Toivomme sinulta:

  • Näyttöjä B2B-myynnistä: Tiedät, miten kauppa klousataan ja miten luottamus rakennetaan.
  • Apteekkikentän tuntemusta: Tunnet alan toimintatavat ja puhut "apteekkia" sujuvasti.
  • Matkustushalukkuutta: Nautit tien päällä olemisesta – kotisi voi olla missä päin Suomea tahansa, kunhan olet valmis liikkumaan asiakkaiden luo.
  • Kielitaitoa: Sujuva suomi on välttämätön, ja englannilla kommunikoit mutkattomasti pohjoismaisen tiimin kanssa.
  • Asennetta: Olet periksiantamaton tavoitteiden suhteen, mutta muistat säilyttää pilkkeen silmäkulmassa.

Rekrytointiprosessimme

Academic Work hoitaa tätä hakua asiakkaansa puolesta, jonka toiveena on kaikkien tehtävää koskevien kysymysten osoittaminen Academic Workille.

Hakijoita haastatellaan jatkuvasti ja mikäli olemme edenneet jo rekrytointiprosessissa pidemmälle, saatamme sulkea haun ennen lopullisia valintoja. Valintaprosessiin sisältyvät luonteenpiirteitä sekä kognitiivista kykyä mittaavat testit. Testit toimivat työkaluina oikean tekijän löytämiseksi tehtävään sekä takaavat tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin.

Clearlii AB

Lue lisää täältä!

Työnantajana: Clearlii AB

Tässä positiossa työllistyt suoraan yllä mainittuun yritykseen. Voit siis ottaa rennosti ja odotella rauhassa ilmoitusta seuraavista vaiheista.

people talking in front of computers

Onko sinulla kysyttävää tästä työpaikasta?

Jos sinulla on kysyttävää, otathan yhteyttä rekrytointitiimiin osoitteessa krn10@academicwork.fi ja mainitse sähköpostissasi työpaikkakohtainen ID 051PBB.

Academic Work HR Services Oy

Junior Rekrytoija Academic Workille Tampereelle! (15 h/vko)

Academic Work HR Services Oy

Tampere

Osa-aikainen

Suorarekrytointi

18 tuntia sitten

Clearlii AB

Sales Manager Finland - Clearlii / koko Suomi

Clearlii AB

Koko Suomi

Kokoaikainen

Suorarekrytointi

1 päivä sitten

Key Account Manager, Pirkanmaa / Uusimaa

Pirkkala / Espoo

Kokoaikainen

Suorarekrytointi

3 päivää sitten

Scan Global Logistics (Finland) Oy

Huolitsija, Scan Global Logistics Oy

Scan Global Logistics (Finland) Oy

Vantaa

Kokoaikainen

Suorarekrytointi

5 päivää sitten

Leitzinger Oy

Patenttiasiamies, Leitzinger Oy

Leitzinger Oy

Helsinki

Kokoaikainen

Suorarekrytointi

6 päivää sitten

Caverion Suomi Oy

Huolto- ja projektipäällikkö, kylmälaitteet – Caverion Suomi Oy, Pori

Caverion Suomi Oy

Pori

Kokoaikainen

Suorarekrytointi

7 päivää sitten

Vesihuoltosuunnittelija / Projektipäällikkö, Jyväskylä

Jyväskylä

Kokoaikainen

Suorarekrytointi

1 viikko sitten

Aurelia Technology

Sähkösuunnittelija, Aurelia Technology, Lappeenranta

Aurelia Technology

Lappeenranta

Kokoaikainen

Suorarekrytointi

1 viikko sitten

Diktamen Oy

Fullstack-kehittäjä, Diktamen Oy

Diktamen Oy

Helsinki tai etätyö Suomessa

Kokoaikainen

Suorarekrytointi

1 viikko sitten

Axiom Advisors Oy

Asset Manager / Junior Asset Manager, Axiom Advisors, Helsinki

Axiom Advisors Oy

Helsinki

Kokoaikainen

Suorarekrytointi

1 viikko sitten