Academic Work Logo
Glitch image of two people discussing
Miksi AW

Rakennamme ja kehitämme työuria

Haluamme sinun saavuttavan täyden potentiaalisi, olipa kyse uudesta työstä tai nykyisessä roolissa kehittymisestä.

Kanssamme pääset kasvamaan

Academic Workilla sinulla on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä niin nykyisissä kuin uusissa rooleissa. Pääset työskentelemään kiinnostavilla työnantajilla, ja saat meiltä jatkuvaa tukea, koulutusta ja ohjausta. Meillä on yli 25 vuoden kokemus uran alkuvaiheen ammattilaisten työllistämisestä. Tiedämme, mitä seuraava askel vaatii – riippumatta siitä, mihin olet urallasi suuntaamassa.

Arvomme

Panostamme vahvan yrityskulttuurin luomiseen ja esimerkin näyttämiseen. Kaikki me Academic Workilla jaamme nämä kolme arvoamme kunnianhimoisen ja viihtyisän työympäristön vaalimiseksi.

Share energy

Haluamme olla energian lähde, ja saavutamme sen jakamalla energiaa toistemme kanssa. Energiaa voi jakaa eri tavoin, ja jokaisella on siihen oma tapansa.

Beat yesterday

Uskomme, että pienilläkin yksityiskohdilla on väliä. Siksi tähtäin on korkealla kaikessa, mitä teemme. Academic Workilla kaikki pyrkivät jatkuvasti parempaan ja oppimaan saamastaan palautteesta.

Show heart

Hyvä elämä kiteytyy loppupeleissä toisista välittämiseen ja välitetyksi tulemiseen. Sama ajatus pätee myös töissä. Välittäminen on toisen aitoa huomioimista, kuuntelemista ja tukemista.

picture of landscape

Panostamme laatuun

Tavoitteemme on aina auttaa yksilöitä ja yrityksiä kasvamaan ja menestymään. Teemme jatkuvasti töitä laadun ja kestävyyden hyväksi, jotta ihmisillä, yhteiskunnalla ja planeetallamme olisivat asiat paremmin.

Woman standing in front of a wind turbine

Vihreät työpaikat

Kestävä ura ja kestävämpi maailma

Kestävällä kehityksellä on aina vain suurempi merkitys rekrytoinnissa. Tarvitaan yhä useampia osaajia ympäristöjalanjäljen pienentämiseksi. Jos haluat olla mukana vaikuttamassa, vihreät työpaikkamme vievät sinut rooleihin, joissa voit tehdä osasi kestävän kehityksen ja vihreän siirtymän hyväksi.

Näissä tehtävissä voit toimia ympäristön hyväksi, keskittyen energiankulutuksen tai kasvishuonekaasujen vähentämiseen, suojellen ekosysteemejä tai toimien muulla tavoin kestävämmän tulevaisuuden hyväksi. Olitpa missä vaiheessa uraasi tahansa, tämä polku tarjoaa yksilöllisiä kasvumahdollisuuksia samalla, kun työskentelet paremman tulevaisuuden hyväksi.

Avoimet työpaikat

Tutustu avoimiin työpaikkoihin, tilaa Duunivahti tai luo tili meille. Kokeneet rekrytoijamme auttavat sinua löytämään juuri sinulle sopivan työpaikan.

Agile Product Owner

Helsinki

Kokoaikainen

Vuokratoimeksianto

2 päivää sitten

Taksi Helsinki Oy

Järjestelmäasiantuntija (logistiikka), Taksi Helsinki

Taksi Helsinki Oy

Pasila, Helsinki

Kokoaikainen

Suorarekrytointi

2 päivää sitten

Taloushallinnon asiantuntija, Espoo tai Rauma

Työtä voi tehdä Espoossa tai Raumalla

Kokoaikainen

Vuokratoimeksianto

2 päivää sitten

Löydä urasi seuraava askel

Inspiraatiota

Näin onnistut työnhaussa ja rakennat näköisesi uran

Työhaastattelun yleisimmät kysymykset

Työnhaku8 min lukuaika

Työhaastattelun yleisimmät kysymykset

Jos työhaastatteluun valmistautuminen on jäänyt puolitiehen, voi tilanne tuntua varsinaiselta piinapenkiltä. Tutustu yleisimpiin työhaastattelukysymyksin ja poimi parhaat vastausvinkit Academic Workin ammattirekrytoijalta! Lue myös vinkkimme siitä, mitä sinä voit kysyä työnantajalta työhaastattelussa!

Osa-aikatyö mahdollistaa lisätienestit opintojen aikana tai muuten vaan!

Työnhaku7 min lukuaika

Osa-aikatyö mahdollistaa lisätienestit opintojen aikana tai muuten vaan!

Osa-aikatyöstä on muutakin etua kuin lisätienestit! Oman alan osa-aikatyö on investointi tulevaisuuteesi. Lue, kuinka voimme auttaa sinua löytämään kiinnostavan osa-aikatyön, josta on ihan oikeaa hyötyä niin rahallisesti kuin tulevan urasi kannalta. Löydä uusi osa-aikatyö!