Tämä artikkeli on kirjoitettu yhteistyössä Duunitorin kanssa.
Heidi oli ennen myyjä, Ville tanssinopettaja – nyt molemmat tekevät uraa IT-alalla
Heidin työpäivät näyttivät aiemmin hyvin erilaisilta – nykyisin kiinnostavia ongelmia IT-alalla konsultin roolissa ratkaiseva Heidi työskenteli nimittäin lääketeollisuudessa myyjänä.
Vanha työ ja koko ala olivat alkaneet tympiä, joten jotain oli tehtävä.
”Kaipasin jotakin konkreettista, jossa näen mitä olen saanut aikaan. IT-ala houkutteli, koska siihen liittyy konkreettisia haasteita, jotka ovat lähtökohtaisesti ratkottavissa”, hän kertoo.
Alan työpaikkoja selatessaan Heidi innostui entisestään, sillä kiinnostavia tehtäviä tuntui olevan tarjolla paljon. Alanvaihdon esteenä oli kuitenkin yksi ratkaiseva asia: omia taitoja olisi täydennettävä.
Samanlainen ongelma oli myös IT-alasta kiinnostuneella, biofysiikan maisteriksikin kouluttautuneella Villellä, joka oli siihen asti kiertänyt Suomea ja maailmaa tanssinopettajana.
”Kiinnostuin IT-alasta, sillä se on ihan järjettömän laaja kokonaisuus ja tarjoaa monipuolisia tulevaisuuden näkymiä. Tällä hetkellä minua kiinnostaa koodaaminen, mutta jos se alkaa jonain päivänä tylsistyttää, alalta löytyy varmasti jotain muutakin”, hän kertoo.
Aiemmin myynnin parissa uraa tehnyt Heidi työskentelee nykyisin IT-alalla konsulttina
Sekä Heidi että Ville etsivät uusia uramahdollisuuksia ja törmäsivät Academic Workin 12 viikon Academy-koulutukseen. Molemmat innostuivat koulutuksesta ja päättivät hakea mukaan.
”Academic Workin Academy vaikutti melkein liian hyvältä ollakseen totta: mietin, että voiko oikeasti olla mahdollista, että joku opettaisi minut koodaamaan 12 viikossa ja sen jälkeen pääsisin vielä suoraan alan töihin”, Heidi muistelee naurahtaen.
Todeksi Academy kuitenkin osoittautui: Heidi ja Ville pääsivät heti IT-alalle töihin – Heidi ohjelmistosuunnittelijaksi ja Ville full stack -kehittäjäksi.
IT- ja teknologia-alat tarjoavat monipuolisia uramahdollisuuksia myös muille kuin koodareille
Kuten Ville yllä mainitsi, IT-alan tarjoamien töiden ja uramahdollisuuksien kirjo on monipuolinen, ja tarjolla on koodarin töiden lisäksi myös lukemattomia muita rooleja.
Academyn taival alkoi koodauskoulutuksista, mutta koulutuskirjo on vuosien saatossa laajentunut valtavasti. Academysta on valmistunut kansainvälisesti jo yli 3 500 ja Suomestakin jo yli 1000 ihmistä.
Academyyn voi hakea mukaan, vaikkei omaisi mitään työ- tai opiskelutaustaa alalta
Koulutuksiin voi hakea kuka tahansa aiemmasta koulutus- tai työtaustasta riippumatta. Jokaisen on kuitenkin läpäistävä hakutestit, jotka tehdään heti hakuprosessin alussa.
Hakuprosessi on vaativa, millä pyritään varmistamaan se, että kukaan ei tipu kelkasta 12 viikkoa kestävän matkan aikana – eikä myöskään myöhemmin töissä.
Monipuolisilla testeillä ja haastatteluilla pidetään myös huolta siitä, että kaikki kurssille valitut ovat motivoituneita siirtymään uudelle uralle, pystyvät omaksumaan suuria tietomääriä nopeasti ja haluavat sitoutua sekä intensiiviseen koulutusjaksoon että konsultin työhön sen jälkeen.
”Hakuprosessiin täytyy panostaa, ja testit kannattaa tehdä huolella ja rauhassa”, Ville vinkkaa, ja toteaa lisäksi, että mielenkiintoinen hakuprosessi opettaa myös paljon uutta itsestä.
Intensiivinen koulutusohjelma vaatii sitoutumista, mutta palkitsee
Uuden alan lainalaisuudet – olipa kyse sitten pilvikehittämisestä, bisneteknologioista tai koodaamisesta – oppii parhaiten tekemällä. Academy-koulutusten aikana tekeminen on hyvin intensiivistä, mikä vaatii mukaan valituilta vahvaa sitoutumista ja motivaatiota.
Villellä kertyi tekemällä oppimista 12 viikon aikana satoja tunteja. Lisäksi ohjelman aikana käytiin läpi työelämään kytkeytyvää teoriaa ja kerrattiin opittua yksin ja yhdessä.
”Ne 12 viikkoa vaativat omistautumista. Töitä tehdään aina vähintään yhdeksästä viiteen, ja jos jokin asia tuntuu menevän ohi, sen pariin pitää palata vapaa-ajalla”, Ville painottaa.
Ville painottaa, että Academy-koulutuksiin osallistuminen vaatii vahvaa motivaatiota ja sitoutumista.
Heidi myöntää, että kurssin intensiivisyys pääsi valmistautumisesta huolimatta yllättämään. Tieto tulevasta uudesta työpaikasta kuitenkin motivoi:
”Jos motivaatio ei olisi ollut ihan kohdillaan, sitä olisi varmasti väsyessään ruvennut helpommin tekemään vasemmalla kädellä. Mutta kyllä siinä samalla draivilla tai jopa kiihdyttäen mentiin loppua kohden.”
Nyt uudessa työssään Heidi on kiitollinen tekemästään valinnasta:
”On ihan älytöntä ajatella, että muutama vuosi sitten olen vanhoissa töissä pähkäillyt ja tuskaillut, että hitto, jotain pitää tehdä. Ja nyt sitten huomaan, että olen tehnyt jotain oikein. Ainakin toistaiseksi se tuntuu juuri oikealta ja tosi hyvältä päätökseltä. En ole hetkeäkään katunut, en ihan rehellisesti hetkeäkään.”
