Työnhaku

Kuusi vinkkiä unelmatyön saamiseen

Opinnot loppusuoralla tai tutkintopaperit jo kourassa, mutta uran seuraava askel vielä auki? Ei hätää! Think big. Unelmatyön ei tarvitse olla pelkkä kaukainen unelma tai haave. Maalaa tulevaisuutta rohkeasti ja saatat huomaamatta ottaa ensimmäiset askeleesi kohti unelmiesi toteutumista.

Lue alta kuusi vinkkiä unelmatyön saamiseen!

Tunnista minkälainen unelmatyösi on

Ennen kuin aloitat määrätietoisen etenemisen kohti tavoitetta, tarvitset selkeän suunnan. Sen hahmottaminen voi olla kuitenkin yllättävän vaikeaa. Usein huomaamme listaavamme toiveita esim. palkan tai muiden etujen suhteen, mutta jos näet ihannetyösi vain palkan näkökulmasta, huomaat muutaman kuukauden kuluttua palkkalaskelmasi hohdon himmenneen.

Lähde liikkeelle työn sisällöstä: minkälaista päivittäinen arki unelmien työtehtävässäsi olisi? Minkälaisista elementeistä päivät, viikot ja kuukaudet koostuisivat? Esimerkiksi, tekisitkö mieluiten töitä itsenäisesti vai ihmisten ympäröimänä. Jos tuntuu vaikealta hahmottaa minkälaisesta työskentelystä nautit eniten, mieti aikaisempia työpaikkojasi tai opintojasi: milloin tunsit olosi innostuneeksi?

Kysy rohkeasti neuvoa

Seuraava askel voi tuntua hankalalta: miten päästä unelmatyön syrjään kiinni? Ei hätää, et varmasti ole ensimmäinen asiaa aprikoinut. Sinun kannattaa etsiä käsiisi henkilö, joka on kulkenut saman polun aikaisemmin.

Ota rohkeasti yhteyttä ammattilaisiin, jotka ovat kulkeneet saman polun ja työskennelleet samankaltaisissa tehtävissä. Sovi vaikka lyhyt puhelinkeskustelu tai pyydä lounastamaan kanssasi, ja kerro avoimesti mitä toivot saavasi keskustelulta. Monet ammattilaiset jakavat mielellään omia kokemuksiaan ja oppeja eteenpäin, kun joku vain pyytää.

Henkilökohtainen osaamiskartoitus

On aika tehdä rehellinen arvio siitä, kuinka hyvin täytät työn vaatimukset: mitä relevanttia osaamista sinulla jo on, ja erityisesti mitä osaamista sinulta vielä puuttuu ollaksesi rooliin paras mahdollinen osaaja.

Vahvista kehityskohteitasi ja kehitä vahvuuksiasi entistä vahvemmiksi hankkimalla lisäkoulutusta, käymällä kursseja tai lukemalla alan julkaisuja. Voit oppia myös relevantteja taitoja verkostoitumalla alan huippuosaajien kanssa. Ahkeralla itsesi kehittämisellä olet joka päivä askeleen lähempänä unelmaasi.

Unelmiesi työnantaja

Kenelle sinä haluaisit työskennellä? Laadi lista unelmiesi työnantajista, jotka inspiroivat sinua. Ole kunnianhimoinen - vaikka jokin yritys tuntuu vain kaukaiselta haaveelta, on se silti hyvä listata!

Mieti samalla mikä listan työnantajissa vetää puoleensa? Mitä yhteistä niillä on? Näiden kysymysten avulla ymmärrät itse paremmin, mitä odotat tulevalta työnantajalta ja toisaalta auttaa sinua valmistautumaan työhaastatteluihin. Samalla kohdennat työnhakuun käytettävää aikaa paremmin ja saat panostettua sinua aidosti kiinnostaviin hakuihin.

Ylläpidä yksityiskohtia

Vaikka itse tiedät olevasi hakemaasi paikkaan erinomainen kandidaatti, tulee sinun vielä vakuuttaa rekrytoija siitä. Työnhakudokumenttien kuten CV:n ja motivaatiokirjeen huolellinen laadinta ja ylläpito ovat avainasemassa, tottakai. Pidä myös muut työnhaun kannalta relevantit profiilit ajantasalla!

Käy nappaamassa konkreettiset vinkit työnhakuun

Loppusilaus

On sanomattakin selvää, että huolellisen pohjatyön jälkeen työpaikkailmoitusten selailu vain todetakseen, ettei kiinnostavaa paikkaa ole avoinna, on vähintäänkin lannistavaa. Mutta kärsivällisyys ja pitkäjänteisyys palkitaan!

Tiesitkö, että voit helpottaa taakkaasi kahdella tapaa:

  1. Aktivoi Academic Workin Duunivahti, jolloin saat aina tiedon sähköpostiisi kun juuri sinua kiinnostava työpaikka avautuu. Näin säästät myös aikaa, kun sinun ei erikseen tarvitse käydä tarkistamassa onko uusia paikkoja avautunut. Lisäksi nostat mahdollisuuksiasi päästä haussa eteenpäin, kun voit jättää hakemuksesi heti ensimmäisten joukossa!
  2. Lataamalla ajantasaisen CV:si Academic Workin profiiliisi, nostat mahdollisuuksiasi tulla headhuntatuksi. Rekrytoijamme etsivät jatkuvasti sopivia osaajia myös suoraan CV-tietokannasta, jolloin työpaikka saattaakin kävellä sinun luo, eikä toisin päin.

Onnea ja menestystä unelmien työn löytämiseen!

Jaa artikkeli