My profile
My profile
Academyexpand_more
Työnhakijoilleexpand_more
Yrityksilleexpand_more
Meistäexpand_more
Yhteystiedotexpand_more
Laura Christie
Rekrytointi

2021 – Meidän uusi normaali

Aika tarkkaan kaksi vuotta sitten toimistoarjessa siirryttiin etävaihteelle ja vanhoihin käytäntöihin tuskin on enää paluuta, ainakaan sellaisinaan. Viime vuoden aikana tilanteisiin sopeuduttiin ja uudesta tuli normaalia monellakin saralla, niin työelämän arjen kuin liiketoiminnankin kannalta.

Oli hienoa nähdä, että meidän liiketoiminta palasi ennalleen ja kasvu oli voimakasta jo vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Vuonna 2021 Academic Workin konsultteja työskenteli asiakasyrityksissämme enemmän kuin koskaan, sisäisten työntekijöiden määrä lähes tuplaantui ja AW Academystä valmistui monta luokallista uutta osaamista. Avasimme myös uuden toimipisteen Tampereelle, että morjensta vaan!

915 konsulttia

Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää jokaista asiakastamme, joka on tarjonnut mahdollisuuden uraansa aloittelevalle nuorelle ammattilaiselle. Teillä työskenteli viime vuoden aikana yhteensä 915 konsulttiamme! Ensimmäiset oman alan työpaikat voivat olla todella määritteleviä tekijöitä sen kannalta, mihin suuntaan ura lähtee etenemään ja monesti kaikki mitä tarvitaan liikkeelle pääsemiseen: se yksi mahdollisuus.

Yhteiskunnallisestakin näkökulmasta on tärkeää, että nuoret pääsevät mahdollisimman varhain kiinni koulutustaan vastaaviin töihin. Kukaan ei hyödy siitä, että suuren potentiaalin omaavia lupauksia menetetään muille aloille vaatimalla entry-levelin tehtäviin vuosien kokemusta. On ollut hienoa nähdä, kuinka asiakasyrityksissämme on sitouduttu kehittämään aloittelevia talentteja asettamalla selkeät odotukset roolille ja opettamalla ne vielä puuttuvat taidot.

120 osaajaa uudelle uralle AW Academyn kautta

Uusille urille lähdettiin myös AW Academyn kiihdytetyn oppimisen kautta ja viime vuonna koulutuksiimme osallistui 120 innokasta oppijaa ja alan vaihtajaa. Tavoitteenamme on helpottaa työmarkkinoiden tarpeisiin vastaamista kouluttamalla 12 viikossa osaamista juuri sinne, missä sitä tarvitaan, toimialasta ja tehtävästä riippumatta. Viime vuonna näimme kysynnän kasvavan erityisesti pilviteknologioiden osalta. Organisaatiot pääsevät itse vaikuttamaan siihen, mitä taitoja tuleville konsulteille opetetaan ja viime vuonna koulutuksissa olikin mukana jo yli 20 yritystä.

Lähdettiin Tampereelle!

Nuorten ammattilaisten kysyntä käy Tampereella kiivaampana kuin koskaan. Markkina kaipaa tekijöitä erityisesti talousosaamisen puolella jo aiemmin kysyttyjen alojen, IT:n ja teknologian, lisäksi. Olimme suunnitelleet Tampereen toimiston avaamista jo pitkään ja tuntuu hyvältä vihdoin pystyä sanomaan, että siellä nyt ollaan!

86 uutta työkaveria

Sisäisesti rekrytoimme vuoden 2021 aikana 86 uutta työntekijää, joista käytännössä jokainen on oman uransa starttikuopissa. Kun kyseessä on nuorten ammattilaisten rekrytointi ja kehittäminen, me todellakin tiedämme, mistä puhumme. Toteutamme vuosittain YPAI-tutkimuksen (Young Professional Attraction Index), joka kertoo, mitä tulevat huippuosaajat arvostavat työelämässä. Viime vuoden tuloksissa korostuivat erityisesti palkka ja edut sekä turvallisuuteen vaikuttavat tekijät. Onkin mielenkiintoista nähdä, miten tämä trendi jatkuu epävarman tilanteen edelleen vallitessa maailmalla.

Yhteensä yli tuhat työllistettyä nuorta ammattilaista on luku, joka puhuu jo puolestaan: meillä todella osataan tunnistaa kokemusta vailla oleva potentiaali ja löytää ne osoitteet, joissa se pääsee oikeuksiinsa. Olemme tänäkin vuonna täällä asiakkaitamme varten valmiina löytämään juuri ne oikeat tekijät teidän tarpeisiinne. Tulossa on myös jännittäviä mahdollisuuksia tarjoavia uudistuksia, emmekä malta odottaa, että pääsemme kertomaan niistä tarkemmin!

Näiden positiivistenkin uutisten keskellä ajatuksemme ovat vahvasti Ukrainassa ja teemme osaltamme kaiken voitavamme auttaaksemme tässä kamalassa tilanteessa. Mahtavaa, että myös moni asiakkaamme on lähtenyt mukaan tarjoamaan ukrainalaisille työmahdollisuuksia. Ota yhteyttä myyntijohtajaamme Jesse Nurkkalaan (jesse.nurkkala@academicwork.fi) niin mietitään yhdessä sellaisia työtehtäviä ja paikkoja, missä voisi olla tarvetta tekijöille.

- Laura Christie, toimitusjohtaja, Academic Work Finland