My profile
My profile
Academyexpand_more
Työnhakijoilleexpand_more
Yrityksilleexpand_more
Meistäexpand_more
Yhteystiedotexpand_more
Hero image
Rekrytointi

Kärkeen ei pääse pelkästään muita benchmarkkaamalla

Vuonna 2008 aloittaessani urani Academic Workilla, listasimme toimiston seinälle ripustettuihin papereihin koko toimialan viitisensataa kilpailijaa. Olimme juuri aloittaneet Suomessa, joten laitoimme AW:n viimeiseksi, ja puhuimme siitä, miten tulisimme yksi kerrallaan kasvamaan näiden kilpailijoiden ohi.

490 kilpailijan ohi

Tavoitteiden visualisointi ja kova työ on kannattanut: maaliskuussa 2018 saimme kuulla, että olimme nousseet HPL:n toimialalistauksessa sijalle 10. Se tarkoittaa, että 490 alkuperäisistä kilpailijoista oli jäänyt taaksemme. Tämä siitäkin huolimatta, että päätöksiä ei ole tehty pelkästään liikevaihdon mahdollisimman nopea kasvattaminen mielessä.

Kasvumme on tehty orgaanisesti. Olemme pysyneet koko ajan uskollisina omalle missiollemme ja pitäneet samalla lujasti kiinni kannattavuustavoitteistamme. Jatkamme työtä ja kehitystä kohti seuraavaa tavoitetta: sijoitusta toimialan top 5 kärjessä ja 100 M€ liikevaihtoa.

Parhaaksi kasvaminen vaatii uusia innovaatioita

Se, että haluamme olla kilpailijoitamme parempia ei tarkoita, että kasvaisimme kopioimalla ympärillämme toimivien instanssien tapoja. Emme usko että parhaat käytännöt löytyvät välttämättä omalta toimialaltamme tai edes valmiina malleina sen ulkopuolelta.

AWX on Academic Workin ajatushautomo, jossa kehitetään täysin uusia konsepteja sekä digitaalisia palveluita, jotka lähtevät nimenomaan meidän asiakkaidemme aidoista tarpeista - tästä hyvä esimerkki on kiihdytetyn oppimisen koulu Academy.

Meidän tulee tietää entistä enemmän sekä kohderyhmästämme että asiakkaistamme

Kasvu vaatii nykyisten prosessien hiomiseksi lisäksi jatkuvaa oppimista ja uudistamista. Meidän on oltava valmiita investoimaan ammattitaitomme kasvattamiseen. Tämän vuoden suuria panostuksia ovat esimerkiksi Pohjoismaiden laajuisen Young Professional Attraction Index -tutkimuksen toteutus suurempana kuin koskaan.

Lisäksi haluamme parantaa ymmärrystämme asiakkaidemme liiketoiminnasta sekä kasvaa IT-alan ja tekniikan alan ammattitaitoisimmaksi rekrytointikumppaniksi. Kasvatimme tälläkin saralla osaamistamme sekä tuimme liiketoimintamme kasvua rekrytoimalla tekniikan ja IT-alan Business Area Managerit.

Vaikka teemme jatkuvasti uusia strategisia avauksia, ei kaikki ole kymmenessä vuodessa muuttunut. Ajattelemme edelleen, että saavutamme tavoitteet visualisoimalla, puhumalla niistä ääneen sekä uskomalla niiden toteutumiseen. Huipulla tavataan!