Great_Place_To_Work_Academic_Work
Työ & ura

Academic Work on Great Place To Work - Oma porukkamme kertoo miksi!

Mahtavia uutisia: olemme virallisesti Great Place To Work -sertifioitu yritys!

GPTW-tutkimus kartoittaa eri yritysten luottamuksen ilmapiiriä työntekijöille toteutettavan kyselyn kautta.

Sertifikaatti kertoo, että työntekijöiden luottamusta mittaava trust index on AW:lla todella korkea, huimat 90 %. Keskiarvo suomalaisessa työelämässä on 56 %.

Koska kulttuurimme kumpuaa ainutlaatuisesta porukastamme, annoimme heidän itse kertoa miksi Academic Work on Great Place To Work?

GPTW_Stina

”Suurin juttu itselleni on ehdottomasti energinen, rento ja lämmin kulttuuri sekä maailman paras esimies ja tiimi. Meillä autetaan, välitetään, luotetaan, nauretaan ja kannustetaan tekemään ja kokeilemaan.

Lisäksi minusta on supermotivoivaa, että olen itse päässyt vaikuttamaan työni sisältöön omien kiinnostuksen kohteideni mukaan. Aloitin AW:lla vuonna 2017 osa-aikaisena tapahtumatyöntekijänä. Nykyään työskentelen täyspäiväisesti projektien vetämisen ja toteuttamisen parissa. En usko, että kovinkaan monessa paikassa olisin päässyt kasvamaan ja kehittymään juuri siihen suuntaan, mistä tykkään ja missä pääsen parhaiten hyödyntämään vahvuuksiani.” – Stina Suominen, markkinointitiimin projektiterminaattori

GPTW_Tommi

”Minusta tuntuu, että Academic Work aidosti välittää työntekijöistään. Esimerkiksi hyvinvointia ei pelkästään mitata, vaan mahdollisiin epäkohtiin keksitään yhdessä oikeasti toimivia ratkaisuja. Kun aloitin Academic Workillä, minuun luotettiin saman tien ja pääsinkin itse vaikuttamaan vahvasti roolini sisältöön sekä tavoitteisiin.

Meillä on mahtava kulttuuri, joka varmasti pohjautuu siitä, että kollegat oikeasti välittävät ja luottavat toisiinsa.” - Tommi Suominen, Contract Manager

GPTW_Reetta

”Academic Work ei ole minulle vain työpaikka vaan enemmänkin kuin toinen perhe. Olen onnellinen ja ylpeä siitä, että saan tehdä joka päivä töitä kunnianhimoisten ihmisten kanssa, jotka nostavat toinen toistensa onnistumisia.

Kiittäminen, juhlistaminen ja jokaisen jaksamisesta välittäminen näkyy meillä aidosti. On mahtavaa aloittaa työpäivä halauksella, hauskalla jutulla, kahvihetkellä tai yhteisellä treenihetkellä kollegan kanssa. Meillä on vapaus ja vastuu kokeilla, mokata, innovoida ja kurkottaa sille kaikkein korkeimmalle oksalle. Tuntuu, että meillä kaikilla on selkeä visio ja suunta tekemisessä, ja mandaatti pitää hauskaa matkalla päämäärään.” – Reetta Ruija, Executive Assistant

GPTW_Aleksi

”Minulle tärkeimpiä asioita työssäni on palkka, vapaus ja rento työympäristö. Academic Workilla nämä kaikki toteutuvat erinomaisesti. Palkkaan pääsen vaikuttamaan itse, sillä meillä ei mitään palkkakattoa ole. Mikäli teen tulosta, näkyy se myös palkkakuitissani. Tähän liittyy myös työni vapaus. Kukaan ei ole kyttäämässä mitä teen ja miten sen teen, kunhan työni hoituvat. Kun luvut ovat kunnossa, saatan joskus lähteä puolilta päivin pelaamaan kierroksen golfia. Tosinaan taas voi toimistolla mennä hyvinkin myöhään, mikä ei sekään ole erityisen kuluttavaa, koska paikalla on usein muitakin jakamassa mieletöntä energiaa.

Harvoin tulee päiviä vastaan, kun en olisi silmät vedessä nauramassa jollekin jutulle tai lyömässä ylävitosia onnistumisien puolesta.

Yksinkertaisesti kiteyttäen: aamuisin on kiva herätä töihin, kun tietää, että päivä voi tuoda mukanaan mitä erikoisimpia tilanteita, uskomattoman hauskoja hetkiä työkavereiden kanssa ja positiivisella tavalla itseään haastavia tehtäviä. AW:lla on vaikea tylsistyä, koska yksikään päivä ei ole samanlainen.” - Aleksi Aukia, Account Manager

GPTW_Pinja

”Meillä parasta on "hire the attitude" eli se, että Academic Workille rekrytoitaessa kokemuksen sijaan tärkeintä on oikea motivaatio ja kompetenssit tehtävässä menestymiseen.

Iso syy siihen, että minä olen päässyt etenemään Academic Workilla aina vastuullisempaan rooliin, on se tuen ja haastamisen tasapaino, mitä olen esimiehiltäni ja eri tiimeiltä viimeisen neljän vuoden aikana saanut. Tämä on paras työpaikka juniorille löytää omat vahvuudet ja päästä haastamaan omia kehityskohteita turvallisessa ympäristössä!” – Pinja Wahlsten, Rekrytointikonsultti

GPTW_Vilhelmiina

"Mahtavat työkaverit! Se on meillä parasta. Aloitin alkuvuodesta 2018 Academic Workilla ja näin muutaman vuoden jälkeen on ihanaa huomata, miten monta hyvää ystävää olen saanut.

Avoimuuden ilmapiirimme ja palautekulttuurimme ovat poikkeuksellisen hienoja, ja vievät eteenpäin oppimisessa ja kehittymisessä. Täällä saa olla juuri sellainen kuin on! Plussana myös huikea jokavuotinen Awards-gaala ja muut juhlat, joilla pidetään kulttuuria yllä." - Vilhelmiina Näykki, Junior Rekrytoija

GPTW_Jannica

”Olen viihtynyt Academic Workilla jo 10 vuotta ja suurin syy siihen ovat maailman ihanimmat kollegat. Meillä annetaan vastuuta ja luotetaan työntekijöihin, ja näin ollen täällä pääsee kehittymään oman alan asiantuntijaksi.

Meidän kulttuurimme on yksi suurimmista syistä miksi täällä viihdytään; AW:lla aidosti välitetään toisistaan, pyritään joka päivä tekemään paremmin kuin eilen, ja pidetään hauskaa yhdessä. – Jannica Nordman, Head of Labour Law

GPTW_Kerkko

”Ensimmäisestä päivästä lähtien olen tuntenut oloni kotoisaksi. Suurin juttu on työkaverit, olemme varsin erilaisia, mutta silti tuntuu, että olemme yhdestä puusta veistetty. Koen, että olemme kaikki kavereita emmekä työkavereita.

Olen ollut AW:lla nyt 3,5 vuotta, jonka aikana olen oppinut valtavasti, en pelkästään myynnistä vaan myös itsestäni. Meillä koulutetaan, tuetaan ja autetaan jokaista yksilöä kehittymään työntekijänä ja ihmisenä. Pystymme avoimesti keskustelemaan asioista, jotka toimivat ja jotka taas kaipaavat muutosta. Voin ylpeänä sanoa olevani osa AW-perhettä!” – Kerkko Honkaniemi, Account Manager

GPTW_Taru

”Academic Work avasi minulle urallani uuden suunnan, jossa pääsen hyödyntämään muualla kerryttämiäni oppeja ja kokemusta. People and Performance Partnerin tehtävässäni saan työskennellä meidän työntekijöiden ja esimiesten kanssa; kehittää, kouluttaa ja kehittyä itse – sekä ennen kaikkea vaikuttaa ja tuoda oman panokseni moniin asioihin juuri omana itsenäni.

Meillä saa tehdä, kokeilla, opetella ja onnistua - ja myös tehdä virheitä turvallisessa ympäristössä. Vajaan vuoden aikana AW:lla olen huomannut, kuinka ainutlaatuinen yritys me olemme. Arvot ja yrityskulttuuri näkyvät ja tuntuvat jokapäiväisessä arjessa. Ilmapiiri on inspiroiva, avoin ja kehityshakuinen. Kaikki ei tietenkään ole aina täydellistä, mutta meillä halutaan kehittyä ja tehdä seuraavasta päivästä aina edellistä parempi. Olen onnellinen, että uskalsin hypätä entiseltä uraltani Academic Workin matkaan.” – Taru Arvela, People and Performance Partner